Mila Andersén sai Tiimimestareista uuden suunnan työelämään ja opintoihin
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä…
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä toimia monialaisissa tiimeissä. Siksi tiimivalmentajuuden opit ovat hänen mielestään hyödyllisiä alasta riippumatta.
Kun Mila Andersén lähti Tiimimestari-valmennukseen vuonna 2016, hän oli vakavasti pohtimassa opettajan työnsä lopettamista. Pitkään jatkunut työuupumus sai hiusalan opettajan miettimään jopa alanvaihtoa. Tiimimestari-valmennuksesta löytyi kuitenkin ratkaiseva käännekohta, joka palautti työn ilon, synnytti kipinän jatkuvaan oppimiseen ja vei lopulta väitöskirjatutkijaksi.
– Kun lähdin Tiimimestareihin, mietin oikeasti, lopetanko opettajan työt kokonaan. Olin tehnyt niitä jo parikymmentä vuotta enkä enää jaksanut samalla tavalla. Tiimimestarit pelasti minut. Sain takaisin innon opettajuuteen ja ymmärsin, että voin tehdä asioita opiskelijoiden kanssa aivan uudella tavalla, kertoo Mila Andersén.
Hius- ja kauneudenhoitoalalta lähtöisin oleva Andersén opiskeli aikanaan parturi-kampaajaksi ja teki pitkän uran ammatillisena opettajana. Ennen Tiimimestari-valmennusta hän tiesi ohjelmasta vain vähän, vaikka työyhteisössä oli useita valmennuksen käyneitä. Työuupumuksen keskellä hän päätti tarttua mahdollisuuteen osallistua valmennukseen.
Kipinä tehdä asioita toisin
Ensimmäinen lähijakso teki vaikutuksen välittömästi.
– Muistan yhä ensimmäisen dialogiringin. Tunnelma oli turvallinen ja luottamuksellinen. Oli lupa olla oma itsensä eikä tarvinnut pönöttää. Valmentajat olivat helposti lähestyttäviä, ympäristö oli voimaannuttava ja uskalsi tuoda esiin omia ajatuksia. Siinä syntyi tunne, että tässä on jotain, joka voi muuttaa asioita, Andersén kertoo.
Valmennuksen keskeiset opit siirtyivät nopeasti käytäntöön. Andersén alkoi yhdessä kollegansa kanssa kehittää opetusta tiimioppimisen menetelmin. Ryhmiä yhdistettiin, opetusta toteutettiin yhdessä ja opiskelijoille annettiin enemmän vastuuta omasta oppimisestaan.
– Meillä oli aidosti hauskaa työssä. Saimme valtavasti energiaa ja uusia näkökulmia. Tiimimestareista tuli kipinä tehdä asioita toisin.
Valmennus vaikutti myös Andersénin omaan uskoon ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Hän suoritti ensin estenomin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Laureassa ja jatkaa nykyisin kasvatustieteen väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee tulevaisuudessa tarvittavaa ammatillista asiantuntijuutta koulutuksen kehittämisen lähtökohtana kauneudenhoitoalan kontekstissa.
Halu auttaa muita
– Tiimimestarit käynnisti minussa prosessin, jonka ansiosta aloin ajatella, että minusta on muuhunkin kuin perusopettajuuteen. Myös opiskellessa olen kohdannut huijarisyndroomaa, mutta olen yrittänyt muistaa, ettei eilinen määritä huomista, hän sanoo.
Andersénin mukaan työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä toimia monialaisissa tiimeissä. Siksi tiimivalmentajuuden opit ovat hänen mielestään hyödyllisiä alasta riippumatta.
– Suosittelen Tiimimestari-valmennusta ihan kaikille, riippumatta taustasta tai työtehtävästä. Oppeja voi soveltaa pienin askelin omassa työssään. Kyse ei ole vain opetuksesta vaan tavasta kohdata ihmisiä, oppia yhdessä ja rakentaa parempaa työelämää.
– Jos oma tarinani voi auttaa jotakuta, joka kamppailee työuupumuksen tai epävarmuuden kanssa, haluan kertoa sen. Joskus yksi uusi näkökulma voi muuttaa koko suunnan, Andersén toteaa.
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä…
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä…
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä…
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä…
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä…
Työelämässä tarvitaan yhä enemmän eri alojen yhteistyötä, dialogitaitoja ja kykyä…