Tiimikipinä

Power Finland Oy, asiakaspalvelutiimi

”Meillä tapahtui asiakaspalvelutiimissä organisaatiotasolla muutoksia. Muodostettiin uusia tiimejä ja tiimeille tuli uusia vetäjiä. Halusimme rakentaa näille uusille tiimeille pelisäännöt, kirkastaa odotuksia ja tavoitteita sekä samalla jatkokehittää olemassa olevien tiimien arjen toimintaa. Halusimme myös lisätä ymmärrystä ja osaamistamme tiimiytymisestä, tiimien toiminnasta ja tiimirooleista.”

”Meillä on edelleen tuolla tiimin seinällä esillä asiat, joita synnytimme yhdessä ajatellen aamupäivän aikana ja niihin palataan. Selvästi ihmiset arvostivat päivää ja niitä tuloksia mitä siellä syntyi. Meillä ihmiset tykkäsi siitä päivästä todella paljon ja kiitteli, että tää oli kyllä paras aspa-päivä ikinä.”

Power Finland Oy, asiakaspalvelutiimi

Valmennus innosti, osallisti ja tuotti pysyviä tuloksia

Power Finland Oy:n asiakaspalvelutiimin vetäjä lähestyi Tiimiakatemia Globalia etsien inspiroivaa puhujaa asiakaspalvelutiimin tiimipäivään edellä kuvatuista aiheista. Koska me Tiimiakatemia Globalilla uskomme toimintaan, dialogiin, näkyväksi tekemiseen ja toisilta oppimisen voimaan, ehdotimme asiakkaalle vuorovaikutteista ja osallistujia aktivoivaa valmennuspäivää Tiimikipinää.

”Päivä antoi aivan loistavan startin uusille tiimeille. Selvästi ihmiset otti opin dialogin vaikutuksesta ja merkityksestä. Jo alun dialogirinki nosti esiin todella tärkeitä odotuksia ja toiveita tiimityölle ja mistä tärkeistä asioista halutaan pitää kiinni. Loppujen lopuksi päästiin aika syvällekin joidenkin tiimien kohdalla päivän tuotoksissa. Valmennus auttoi meitä myös selkeyttämään tiimien keskinäisiä pelisääntöjä, tavoitteita ja odotuksia. Nämä ovat kantaneet tähän päivään saakka ja konkreettisia toimia valmennuspäivässä nousseisiin teemoihin on tehty pitkin vuotta.”

Paras aspa-päivä ikinä!

Tiimikipinä on 3-6 h kestoinen valmennuspäivä, jonka kesto ja sisältö muotoillaan asiakkaan tarpeiden pohjalta. Valmennuspäivän aikana tiimit loivat yhteiset pelisäännöt ja tekivät näkyviksi odotuksensa niin omia tiimiläisiä, muita tiimejä kuin myös Powerin muita toimintoja kohtaan (mm. myymälät ja back-office). Kun odotukset saatiin tehtyä näkyväksi ja kirjattua ylös, on niitä ollut helppo lähteä edistämään. Päivän aikana syntyneet tulokset eivät jääneet vain korvien väliin, vaan elävät elämäänsä edelleen tiimien toiminnassa.

”Meillä on edelleen tuolla tiimin seinällä esillä asiat, joita synnytimme yhdessä ajatellen aamupäivän aikana ja niihin palataan. Selvästi ihmiset arvostivat päivää ja niitä tuloksia mitä siellä syntyi. Meillä ihmiset tykkäsi siitä päivästä todella paljon ja kiitteli, että tää oli kyllä paras aspa-päivä ikinä.”

Asiantuntevat valmentajat käänsivät jäykkyyden tuloksiksi

”Organisaatiomuutos hieman jännitti ihmisiä ja sen aisti aamulla tunnelmassa. En olisi ikinä uskonut miten nopeasti valmentajat saivat käännettyä tilanteen rennoksi ja vuorovaikutteiseksi, sekä miten paljon saatiin aikaan niinkin lyhyessä ajassa.”

Meille Tiimiakatemia Globalille on tärkeää tarjota asiakkaille ja yhteisöille heidän tarpeisiinsa vastaavaa valmennusta. Tästä syystä asiakkaan kanssa käydään läpi heidän tarpeitaan ja odotuksiaan ja valmennuksen sisältöä räätälöidään näiden pohjalta. Riippuen asiakkaan toiveesta, Tiimiakatemia Global voi myös toimia valmennuksen koollekutsujana.

”Kaikki järjestyi todella mukavasti ja vaivattomasti. Ennen valmennusta toteutettavissa tapaamisissa käytiin läpi meidän toiveita ja odotuksia päivälle. Ja oli kivaa, että se kutsu siihen päivään tuli Tiimiakatemia Globalin puolelta. Sillä kutsullakin luotiin odotuksia meidän aspa-tiimille ja orientoitiin päivän teemaan. Se oli kokonaan Tiimiakatemia Globalin hallinnoimaa. Siitä kyllä lähtee pisteet teille.”

Power:n asiakaspalvelutiimin motto on ”Yksi aspa”. Motto korostaa sitä, että asioita tehdään yhteisen tavoitteen eteen. Toimiva tiimityö, joka pohjautuu yhdessä luotuihin ja noudatettaviin pelisääntöihin, kunnioittavaan vuorovaikutukseen, moninaisen osaamisen hyödyntämiseen ja jatkuvaan osaamisen kehittämiseen ovat tärkeitä arvoja Powerin aspa-tiimille. Näiden teemojen parissa ja kehittämiseksi jatkamme yhteistä matkaa.

 

*************************************************************************************

Power Finland Oy:n asiakaspalvelutiimille (aspa) järjestettiin yrityksen sisäisen aspa-päivän yhteydessä Tiimikipinä -valmennus marraskuussa 2023.

Power Finland Oy on Suomessa toimiva iso elektroniikka-alan toimija, jolla on kivijalkaliikkeitä useissa Suomen kaupungeissa ja verkkokauppa toimintaa. Powerin asiakaspalvelutiimi toimii keskitetysti Tampereelta käsin, palvellen kaikkia Powerin asiakkaita. Asiakaspalvelussa työskentelee noin 40 henkilöä neljässä eri tiimissä. Asiakaspalvelutiimin keskeisimpiä tavoitteita on tuottaa laadukasta asiakaspalvelua tehokkaasti.

Referenssiä varten haastattelimme: Heidi Väisänen, Operational Site Manager. Power Finland Oy:n asiakaspalvelun päällikkönä kantaa kokonaisvastuuta asiakaspalvelun ja asiakaspalvelutiimien toiminnan kehittämisestä.