Tiimikipinä

DIMECC Oy

DIMECC, teknologia-alan innovaatioyhtiö, on yhtiönä kasvanut voimakkaasti. Tämän myötä yrityksessä tunnistettiin tarve vahvistaa toimintatapoja niin teknisesti, liiketoiminnallisesti kuin henkilöstön näkökulmasta.

Tämä on konkreettinen tapa rakentaa luottamusta ja yhteyttä työyhteisössä. Jokaisen yrityksen täytyy tietysti arvioida hyöty suhteessa kustannuksiin, mutta meille tämä osoittautui hyväksi investoinniksi tulevaisuuteen.

DIMECC Oy

Dialogin voima yhteisöllisyyden rakentajana – DIMECC panostaa yrityskulttuurin kehittämiseen 

DIMECC, teknologia-alan innovaatioyhtiö, on yhtiönä kasvanut voimakkaasti. Tämän myötä yrityksessä tunnistettiin tarve vahvistaa toimintatapoja niin teknisesti, liiketoiminnallisesti kuin henkilöstön näkökulmasta.

Päätös ulkopuolisen valmennuksen hankkimisesta ei ollut mitenkään helppo . ”Meillä on paljon omaa fasilitointiosaamista, joten ulkopuolisen valmennuksen ostaminen ei ollut itsestäänselvyys. Markkinoilla on valtava määrä erilaisia kehitystapoja ja palveluntarjoajia”, kertoo DIMECCin toimitusjohtaja Harri Kulmala. ”Halusimme kuitenkin kokeilla uudenlaista lähestymistapaa, koska valmennus herätti luottamusta ja innostusta.” 

Konkreettisia tuloksia dialogin avulla 

Valmennuspäivän keskiössä oli dialogirinki-menetelmä, jonka vaikuttavuus yllätti osallistujat positiivisesti. ”Kerrankin istutaan eri tavalla kuin perinteisesti. Tässä mallissa aisti hyvin ryhmän energiaa ja saa energiaa muilta”, kuvaa eräs osallistujista. 

Merkittävää oli, että menetelmä mahdollisti aidon vuorovaikutuksen ilman vastakkainasettelua. Valmentajat onnistuivat luomaan turvallisen ja kunnioittavan ilmapiirin, jossa myös vaikeista asioista pystyttiin keskustelemaan rakentavasti. Valmentajat eivät vieneet aikaa osallistujilta esitelmöimällä, vaan antoivat tilan aitoon dialogiin. 

Nettisivulle xpx ryhmä ringissä kuva vihkosta kokeilupisteet

Tuloksia koko organisaation tasolla 

DIMECCin kaltaisessa asiantuntijaorganisaatiossa erityisen arvokkaaksi osoittautui menetelmän kyky aktivoida kaikki osallistujat. ”Sain tuotua korteni kekoon ryhmäkeskustelussa, kun vaihdoimme ajatuksia valitun teeman ympärille”, kertoo eräs osallistujista. 

”Päivän aikana myös uudet työntekijät saivat hyvän käsityksen siitä, miten meillä tehdään asioita”, Kulmala toteaa. ”Myös kokeneemmista kollegoista tuli esiin uusia puolia, mikä syvensi keskinäistä ymmärrystämme.” 

Investointi tulevaisuuden toimintakulttuuriin 

”Päivä vahvisti selvästi yhteistä uskoamme tulevaisuuteen”, kertoo DIMECCin Ecosystem Lead Eija Syrjämäki. ”Tuli vahva tunne siitä, että DIMECC on matkalla kohti entistäkin parempaa yrityskulttuuria. Erityisen arvokasta oli huomata, miten päivä vahvisti kaikkien sitoutumista yhteiseen tekemiseen.” 

Kulmala suosittelee nyt vastaavaa valmennusta muillekin yrityksille: ”Tämä on konkreettinen tapa rakentaa luottamusta ja yhteyttä työyhteisössä. Jokaisen yrityksen täytyy tietysti arvioida hyöty suhteessa kustannuksiin, mutta meille tämä osoittautui hyväksi investoinniksi tulevaisuuteen.”