Rohkeudesta ja kohtaamisesta – ja kohtaamisen rohkeudesta

 

Mikä on suurin haaste tiimivalmentajan polulla?

Tekniikoita, menetelmäosaamista, teoriatietoa, sitä jokainen voi hankkia. Mutta toimiminen tiimivalmentajana – se vaatii rohkeutta. Rohkeutta aitoon toisten kohtaamiseen, rohkeutta heittäytyä vapaapudotukseen, rohkeutta lähteä uhmaamaan vallitsevia rakenteita, rohkeutta kohdata oma itsensä.

Puhumme rohkeuslihaksen treenaamisesta. Rohkeushan ei ole syntymälahja vaan ominaisuus, jota voimme kasvattaa niin paljon kuin mieli sietää. On fyysistä rohkeutta – uskaltaa haastaa itsensä äärisuorituksiin kuten tekemään laskuvarjohypyn, osallistumaan thriatloniin tai vapaasukellukseen. Tai itseasiassa – näissäkin kyse on loppujen lopuksi henkisestä rohkeudesta, siitä että uskaltaa ottaa askeleen epämukavuusalueelle. Ja ennen kaikkea näissä on kyse treenaamisesta. Yhtäkään extreme-urheilulajia ei harrasteta ilman runsasta harjoittelua, toistoja ja epäonnistumisia. Joten siinä suhteessa tiimivalmentajana toimiminen, muutoksien tekeminen, uuden suunnan valitseminen on extreme-urheilua.

Se vaatii henkistä rohkeutta joka syntyy vain treenaamalla, toistoilla ja epäonnistumisien kautta.

Urpo Kovalainen ​​julkaisi viime keväänä YAMK:n opinnäytetyönsä jossa teemana on opettajuuden muutos tiimivalmentajaksi ja ohjaamisen huippuasiantuntijaksi (lue blogiteksti aiheesta täältä). Siinäkin lopputulemana oli, että matka kohti ohjaamisen huippuasiantuntijuutta vaatii ennen kaikkea rohkeutta. Rohkeutta lähteä toteuttamaan ammattiaan uudella tavalla, rohkeutta astua epävarmuuden polulle – kun tutut toimintamallit eivät enää päde, kun lopputulosta ei voi tarkasti ennustaa. Vain kaikkein onnekkaimmilla on työ, jossa voi soveltaa mielin määrin, toteuttaa asioita juuri niin kuin haluaa. Suurimmalla osalla työpaikoilla on tapoja, sääntöjä, kulttuureja, tabuja ja rakenteita jotka vaativat suorittamaan työtä tietyllä tavalla ja toisin toimiminen vaatisi itsensä ja vallitsevien olosuhteiden ravistelua. Se vaatii rohkeutta.

 

Maskin takana on turvallista

Turvallisuuden tunne on ihmisen perustarve – haluamme suojaa ja turvaa. Turvaa tuovat ennustettavuus ja rutiinit. Kun omaa työnkuvaa lähtee muuttamaan, molemmat näistä horjuvat. Tiimivalmentaja mahdollistaa prosessin syntymisen ja etenemisen, mutta ei voi täysin kirjoittaa käsikirjoitusta siitä, mitä prosessin aikana tapahtuu tai mikä sen täsmällinen lopputulema on. Tiimivalmentaja ei voi rutinoitua, koska hänen on elettävä hetkessä, reagoitava tilanteen mukaan. Toki ammattitaidon lisääntyminen tuo työtapoja ja varmuutta siihen, mikä missäkin tilanteessa voisi toimia.

Tiimivalmentaja ei voi myöskään piiloutua minkään roolin taakse. Aito läsnäolo ja toisen ihmisen kohtaaminen vaatii rohkeutta olla hetkessä omana itsenään. Sekään ei ole helppoa, jos on tottunut tekemään työtään tietynlaisen ammatillisen maskin takaa. Joskus maski on itse rakennettu, joskus se on yhteiskunnan sanomattomien sääntöjen luomus siitä, minkälainen esimerkiksi tietyn ammattikunnan edustajan tulisi olla.

Tuo maski luo meille paineen toimia tietyllä tavalla, se luo käyttäytymisen ja ajattelemisen muureja joita ei välttämättä ole helppo tunnistaa. Saattaa käydä niin, että ajattelemme maskin takaa että monet asiat ovat ”mahdottomia” tai ”eivät toimi tällä alalla”. Maski tuo mukavasti turvaa, kun voi suoraan sanoa ei niille asioille, jotka vaatisivat muuttumista, muutoksia, epämukavuusalueelle menemistä.

Se maski voi etäännyttää meidät ja pitää turvallisen tuntuista välimatkaa toisiin ihmisiin. Tapaamme ihmisen sen maskin takaa, juttelemme, katsomme silmiin… mutta emme kuitenkaan todella kohtaa. Toisen ihmisen kohtaaminen ilman maskeja onkin todellista rohkeutta vaativaa.

Olen tehnyt haastatteluita Underground-blogiin ja ollut hämmästynyt siitä, kuinka jokaisessa niissä esille on tullut kohtaaminen. Tiimioppimisen menetelmiä käyttävät opettajat ovat olleet hämmästyneitä siitä, mitä on tapahtunut ja miltä on tuntunut kohdata opiskelijat aidosti omana itsenään. Monet ovat kokeneet, että se on tuonut työhön ihan uudenlaisen syvyyden ja motivaation. Työn kadonnut ydin on löytynyt uudelleen.

 

Onko Pelle Pelottomuutta?

Tiimivalmentajaksi ei voi kehittyä, ellei ole rohkeutta kohdata muita, rohkeutta luopua maskista. Mikä meitä sitten estää? Pelko. Onko pelko rohkeuden vastakohta? Vai onko rohkeus vain pelkojen tunnistamista, tunnustamista ja halua toimia pelosta huolimatta? Aku Ankassa on keksijä Pelle Peloton. Nimi on itseasiassa aika osuva – uuden keksijän tuleekin ehkä olla vähän pelle – eli tehdä asioita siitä huolimatta että joidenkin mielestä se on naurettavaa. Ja uuden keksijä on peloton – vaikka eihän oikeasti pelottomia ihmisiä ole. Kaikki me pelkäämme jotain. Toiset vain toimivat pelosta huolimatta. Pelko on epämiellyttävä tunne jota suurin osa meistä kaihtaa viimeiseen asti. Pelolla on itsesuojelullinen tehtävä – hyvässä ja pahassa. Se luultavasti suojaa meitä onnettomuuksilta mutta se myös estää meitä muuttumasta ja kehittymästä.

Pelko on hyvä kaveri mutta huono johtaja. Rohkeus on kykyä erottaa ne hetket, kun pelko toimii kaverina niistä hetkistä joissa se toimii johtajana. Kaverina se suojelee meitä tekemästä asioita joissa voi käydä esimerkiksi fyysisesti hullusti. Johtajana pelko vie toimintakyvyn kokonaan, pelkäämme asioita, joista todellisuudessa ei aiheudu meille fyysistä vahinkoa ja luultavasti mahdollista henkistäkin vahinkoa se liioittelee suuresti.

Ei siis tulisi pelätä pelkäämistä, vaan kohdata ja ottaa kaverina vastaan – hei, mitäs sanottavaa sinulla oikeastaan onkaan?  Aidosti itsensä kohtaamalla pelolla voikin olla jotain sanottavaa sinusta itsestäsi ja ajatusmalleistasi. Ja loppujen lopuksi – pelko on vain tunne. Se on päänsisäinen ääni. Enkä nyt puhu fobioista tai traumaattisista pelkotiloista vaan peloista, jotka liittyvät vaikka omien työtehtävien suorittamiseen. Niistä peloista, jotka saavat menemään aidan matalammasta päästä, vaikka korkeammalta kohdaltakin voisi mennä jopa komealla loikalla mutta kun pelottaa, että kompastuu. Älä uhraa liikaa energiaa pelottomuuden saavuttamiseen vaan tee pelkojen kanssa sopimus: voitte olla, mutta aion toimia silti. Tee peloista kavereita jotka vievät sinut kohti parempaa itsetuntemusta.

 

Koska prinssi tahtoi

”Halu toimia pelosta huolimatta” – eli onko rohkeuden ytimessä intohimo? Intohimo – se asia ja juttu josta sytymme niin että pelkommekin menettää tehonsa. Toimimme vaikka pelottaa koska vain yksinkertaisesti haluamme niin kovasti tavoittaa päämäärämme, toteuttaa unelmamme. Pelle Peloton teki hullunkurisia koneita vaikka välillä räjähteli, koska hän halusi niin kovasti toteuttaa ideoitaan. Todellisia ja keksittyjä tarinoita piisaa ihmisistä jotka ovat uskoneet asiaansa niin lujasti ja niin intohimoisesti että vastustuksesta, epäonnistumisista, naurunalaiseksi joutumisesta tai jopa fyysisen väkivallan uhalla ovat vieneet asiaansa eteenpäin. Satujen prinssi uhmasi lohikäärmettä koska tahtoi prinsessan ja puoli valtakuntaa. Mitä sinä tahdot?

Entäs ne muut – ne muut jotka ovat rohkeampia, kauniimpia, viisaampia, ovat saaneet aikaan enemmän? Itsensä vertailu muihin on pelon muoto ja jopa itsepetosta. Sillä aina on luultavasti ihmisiä, jotka ovat meitä parempia ja sen käyttäminen tekemisen esteenä on tekosyy. Keskity omaan suoritukseesi. Ota menestyjien tarinat innostavina esimerkkeinä, älä vertailukohteina. Tee itsestäsi innostava esimerkki.

Mitä sinä tahdot?

 

Rohkeuslihaksen treeniohjelma

Fyysinen treenaaminen on tärkeää oman toimintakyvyn ​​säilyttämiseksi ja tehokkuutta treeniin saa treeniohjelmalla. Miksipä ei treenattaisi rohkeutta, yhtälailla treeniohjelman avulla?

Mieti omaa oppimissopimustasi. Ovatko tavoitteesi laadittu sen mukaan, että niiden saavuttaminen pitää sinut mukavuusalueella? Vai oletko uskaltanut hiukan haastaa itseäsi – ajatella ”mitä jos en pelkäisi?” Onko tavoitteesi sellainen, että se puhuttelee syvintä intohimoasi, onko se juttu, jolle todella sydämesi syttyy? Sillä ei urheilijakaan harjoittele harjoittelun vuoksi. Vaan sen korkeamman päämäärän, sen sydäntä sytyttävän tavoitteen tähden.

Kun tämä hiukan ”pelottava” tavoite on luotu, mieti steppejä siihen. Luultavasti mieleesi tulee isoja juttuja, joiden tekeminen nostaa taas sen hien otsalle. Hyvä, hienoa. Se kertoo, että olet menossa kohti itsesi haastamista. Mutta koska penkkipunnerrustakaan ei voi aloittaa maksimipainoilla, pitää rohkeuslihaksenkin kasvatus aloittaa kevyemmillä painoilla. Palastele steppejä niin pieniksi muruiksi, että ne ovat toteutettavissa, ei ilman hikeä mutta niin ettei heti mennä maitohapoille. Pohdi keinoja, joilla voit haastaa itsesi pienillä teoilla epämukavuusalueelle. Tee piipahduksia rajojen yli, pikkuhiljaa yhä pidemmälle. Jokaisen treenikerran myötä rohkeuslihas kasvaa.

Reflektoi aika ajoin sitä, mitä olet tehnyt, mitä on tapahtunut, miltä se on tuntunut ja miten olet edistynyt. Urheilijakin mittaa edistystään – penkistä nousee yhä isompia painoja. Kiitä itseäsi, jos olet uskaltanut tehdä jotain hiukan pelottavaa. Ja jatka eteenpäin. Kuvittele lopputulos mielessäsi jo etukäteen: näe se hetki, kun voit vilkaista olan yli ja hämmästyä – olenko minä tehnyt kaikki nuo teot, olenko minä edennyt jo tähän pisteeseen? Peilistä tuijottaakin ”lihaskimppu” eli ihminen, joka on kasvattanut rohkeuslihastaan itseään haastaen.

Eikä tämän tarvitse olla – eikä itseasiassa sen kannata olla – jokin yksin äherrettävä suoritus salin pimeimmässä nurkassa jonne kukaan ei näe. Ota muut mukaan. Urheilijakin tarvitsee ympärilleen tiimin, joka mahdollistaa huippusuorituksien syntymisen. Sinäkin tarvitset. Ketkä ovat sinun tiimisi, jotka tukevat, auttavat, ohjaavat ja haastavat sinua tässä rohkeuslihaksen kasvatuksessa?

Kohtaa siis rohkeasti muut, kohtaa itsesi, treenaa rohkeuttasi.

 

Muutama kirja rohkeudesta ja intohimon löytämisestä:

Henkka Hyppönen: Pelon hinta

Minna Marsh: Intohimo. Sytytkö?

Stefan Einhorn: Aidosti viisas.

Maaretta Tukiainen: Hyvän mielen taidot.

Heikki Peltola: Hohtoa kohti.

Norman Vincent Peale: Sen teet mihin uskot.

Phil Knight: Shoe Dog – Niken perustajan muistelmat

 

Teksti Teija Välinoro, Jyväskylän Tiimiakatemian kasvatti, joka ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen melkein antoi periksi pelolle. Puri hammasta, jatkoi, valmistui ja on nyt sitä mieltä että se oli yksi elämän parhaista päätöksistä. Nyt mukana Tiimiakatemia Globalilla, synnyttämässä rohkeita tiimivalmentajia jotka tekevät tärkeää työtä aidon oppimisen, rikastuttavien yhteisöjen ja tiimiyrittäjyyden eteen.

Kuva vuoresta Alexander Milo, kuva naisesta Dingzeyu Li, kuva kädestä Billy Pasco,  Unsplash