Lukusuositus: Ystäväni Tiimiakatemia -kirja

 

 

Mikä eläin Tiimiakatemia olisi? Mikä Tiimiakatemiassa ärsyttää? Mikä on paras muisto?

Ystäväni Tiimiakatemia kokoaa yhteen 25 tarinaa tiimiyrittäjien kertomana läpi vuosien  ja sen ovat koonneet Jyväskylän Tiimiakatemian tiimiyrittäjät sekä alumni yhteisvoimin.

Ajatus kirjasta syntyi Tiimiakatemian syntymäpäivien kynnyksellä. Kaikki lähti heitosta ”tehdäänkö kirja”, jonka Oona Tynkkynen heitti Iiris Nokalle, TA-Magazinen päätoimittajalle. Iiris innostuikin tosissaan ja alettiin hommiin! Iiris on kolmannen vuoden tiimiyrittäjä Globaattori -tiimistä ja Oona on aloittanut viime syksynä Tiimiakatemialla Mahtia -tiimissä.

Koska elettiin jo alkutalvea ja kirja oli tarkoitus saada painosta syntymäpäiväjuhliin mennessä, aikataulu oli tiukka ja tytöt pohtivat että projektiin tarvitaan kolmas kirjoittaja. Sattumalta Tiimiakatemian alumni ja nykyisin sijoittaja-yrittäjänä toimiva Sara Savolin oli ristipölyttämässä Oonan tiimin treeneissä. Kirja-projekti tuli esille ja Sara innostui lähtemään mukaan.

Kirjan ydinidea on esitellä Tiimiakatemian ystäviä eri vuosikymmeniltä. Haastateltavat ovat Jyväskylän Tiimiakatemian nykyisiä tiimiyrittäjiä ja alumneja. Joitakin vuosia aiemmin on jo ilmestynyt vastaavantyyppinen kirja Innovate Or Die, joten haastateltavat valittiin sillä ajatuksella että nyt esille tulisi uusia kasvoja. Mukana haastateltavina ovat muun muassa Janne Roiha, Leena Eerola, Joonas Pesonen, Timo Lehtonen ja Satu Vainio. Kysymykset tehtiin ystäväkirjan muotoon, aiheeseen sopivaksi muokkaillen.

 

Kirjan tekijät Iiris Nokka ja Sara Savolin. Kuvasta puuttuu kolmas kirjoittaja Oona Tynkkynen.

Haasteita tekemisessä tuli vastaan, kuten tiukalla aikataululla ihmisten tavoittaminen ja haastatteluaikojen sovitteleminen. Myös uusia asioita oli opeteltavana ja tekemisen lomassa tutuiksi tulivat painoteknisiin asioihin ja taittoon liittyvät seikat. Lopulta kirjan tekeminen oli kuitenkin onnistunut ja opettavainen projekti. ”Ei se kirjan tekeminen ollutkaan niin kummallista”, Iiris nauroi tunnelmiaan kun kirja on tullut painosta.

Opettavaisinta oli tunnistaa tietynlainen ”ikivihreä Tiimiakatemia” saaduista vastauksista. Vastauksissa tuli esille hyvin samantyyppisiä asioita ja Tiimiakatemia-henki kumpusi pintaan. ”Kaikki haastateltavia yhdisti tekemisen asenne, terve itsekriittisyys sekä myös arvostus omia aikaansaannoksiaan kohtaan”, Sara kertoo ajatuksiaan alumnien ja tiimiyrittäjien haastatteluista.

Suurimpana onnistumisena tekijät pitävät aikataulussa pysymistä ja että ”sehän näyttää ihan oikealta kirjalta!” Iiris nauraa. Tekijät ovat todella kiitollisia haastateltaville – kuinka he olivat valmiita olemaan joustavia ja aikatauluja saatiin soviteltua.

 

No, kysytäänpä tekijöiltä itseltään pari kirjan kysymystä:

 

Iiris, mitä Tiimiakatemia rakastaa? ”Yhteisöä ja tekemistä.”

Sara, mikä Tiimiakatemiaa ärsyttää? ”Byrokratia ja pikkuasioista niuhottaminen”

Oona, minkälainen on Tiimiakatemian mies-/naismaku? ”Tiimiakatemia pitää ihmisistä, jotka ovat valmiita haastamaan itsensä ja uskaltavat antautua kehitykseen, johon Tiimiakatemia heidät haastaa.”

Muistorikkain kokemus Tiimiakatemilta:

Iiriksen paras muisto liittyy Team4Learning-tapahtumaan, joka järjestettiin Budapestissa. Jyväskylästä oli paljon porukkaa mukana mukaan lukien oma tiimi. Reissuissa oli hauskaa ja oman tiimin jäsenistä oppi uusia asioita.

Saran paras muisto Tiimiakatemialta liittyy myös matkustamiseen. Kolmannen vuoden alussa sen kummemmin suunnittelematta yhdeksän tiimin jäsentä varasi lentoliput Australiaan. Siellä he saivat tilaisuuden järjestää parissa alakoulussa tiimioppimisen päivän kansainväliselle luokalle. Oppilaille se oli hieman erilainen koulupäivä ja lapset olivat innoissaan. ”Check-out kierros oli hyvin tunteikas, ” Sara kuvailee.

Oonalla on Tiimiakatemiaa vasta puoli vuotta takana, mutta yksi parhaimmista muistoista on yksisarviskahvila Unicorner, jonka Oona laittoi pystyyn yhdessä tiimikavereidensa kanssa. ”Glitteriä ja pastellivärejä ei tapahtumasta puuttunut. Ihmiset olivat valtavan ihastuneita meidän konseptiin – se tuntui mahtavalta!”, Oona sanoo.

 

Osta pala Tiimiakatemia-henkeä kirjahyllyysi, se löytyy verkkokaupastamme!

 

Kirjoittaja Teija Välinoro