Erikson: Kehnot pomot ympärilläni

 

Kirjoittajan mukaan maailma on täynnä paskoja pomoja. Kaikenlaisten organisaatioiden kaikilla tasoilla on esimiehiä, jotka ovat aivan väärällä paikalla. He sähläävät omat työnsä, ha sähläävät alaistensa työt, he ovat epäpäteviä tai naiiveja. Tämä kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen, ”Kehnot pomot ympärilläni”, kuvaa sitä, miten vaikeaa työnteko on huonon esimiehen alaisuudessa. Tutustumme esimerkkien avulla huonoon johtamiseen ja tarkastelemme keinoja, joilla alainen voi vaikuttaa asiaan.

Kirjan toisessa osassa käsitellään ”Laiskoja alaisia ympärilläni”. Tässä osassa kerrotaan, miten työntekijöitä autet5aan oivaltamaan potentiaalinsa ja löytämään todelliset voimavaransa.

Lähes kaikkiin ammatteihin on tarjolla ammattikoulutus. Mutta ei johtajille. Lukiossa esimiestehtävistä ei opeteta mitään, ja korkeakouluissa ja yliopistoissakin syventävää opetustarjontaa on aivan liian vähän. Johtaminen kyllä mainitaan siellä sun täällä, mutta käytännön taitoja ei opeteta. Opetus keskittyy teorioihin, ja niitä opettavat ihmiset eivät useinkaan ole johtaneet eläissään ristinsielua. Esimiehen rooli on usein vähintään kaksijakoinen. Hänen tulee johtaa ja antaa työntekijöilleen tarvittavat välineet, eli ohjata, kouluttaa, selittää ja näyttää miten työ hoidetaan. Mutta hänen tulee myös tukea, valmentaa ja kannustaa; suunnitella ryhmän työtehtäviä, antaa palautetta, motivoida, johtaa tiimipalavereita ja edistää alaisten työtä lukuisin muin tavoin. Usein kuitenkin pomot toimivat enemmän asiantuntijoina kuin johtajina.

Pomon rooli on verraten yksinkertainen. Se on tehtävä, työnimike. Siihen sisältyy tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia, vastuualueita ja käytännön työtehtäviä. Johtaminen – käyttäytymismalli – on huomattavasti vaikeampaa. Se edellyttää, että tehtävään suostunut osaa tehokkaasti käsitellä ihmisiä. Johtaminen on nimittäin vain ja ainoastaan viestintää. On osattava kommunikoida, jotta viestin saa perille. On osattava ohjat ihmisiä eteenpäin. On osattava kannustaa ja sitouttaa. Johtamisessa on olennaisempaa se mitä tekee kuin se mitä on. On saatava toiset osallistumaan, luottamaan, uskomaan työhönsä. Pelkällä tittelillä siihen ei pysty. Mutta ammattimaisella toiminnalla voi oikeasti saada ihmeitä aikaan.

Johtamista tarkastellaan sekä akselilla asiakeskeisyys vs. ihmissuhdekeskeisyys että introvertti vs. ekstrovertti käyttäytyminen. Nämä kaksi ulottuvuutta jakautuvat neljään pääasialliseen käyttäytymismalliin. Oppimismielessä käytetään neljää väriä: Punaiset eli asiakeskeiset ekstrovertit, keltaiset eli ihmissuhdekeskeiset ekstrovertit, vihreät eli ihmissuhdekeskeiset introvertit ja siniset eli asiakeskeiset introvertit. Värien käytön oppii nopeasti. Varsinkin kun tajusin, että Herseyn ja Blanchardin tilannejohtamismalli on hyvin samanlainen, mutta ilman värejä. Aikoinaan kävin itsekin tuon koulutuksen nuorkauppakamarin aikana Tero J. Kauppisen johdolla. Aina kuitenkin on muistettava, että johtaminen on paljon monimutkaisempaa käytännössä kuin jokin malli. Kaikesta huolimatta kirja sisältää paljon hyödyllistä tietoa ihmisten johtamisesta. 30 kolahdusta. Y1+J2.

 

Artikkelin kirjoittaja Johannes Partanen

 

Kirjan tiedot

Erikson, Thomas: Kehnot pomot ympärilläni, Atena 2019, suositus*, 3 pistettä, ISBN 978-952-300-488-7

Tekijänoikeudet. Tämä artikkeli on tarkoitettu vain yksityiseen omaan käyttöön, eikä tätä artikkelia saa hyödyntää mitenkään kaupallisesti. Tässä artikkelissa mainittujen kirjojen tekijänoikeudet kuuluvat niiden kustantajille ja/tai tekijöille. Tiimiakatemia Global Partus Oy ja tämän artikkelin kirjoittaja Johannes Partanen kehottavat ostamaan ja lukemaan tässä artikkelissa suositeltuja hyviä kirjoja.