Tiimivalmentaja Juha Wirekoski: Mistä syntyy parivalmentamisen harmonia?

Toisilleen vastakkaiset pyrkivät yhdistymään, erilaisista sävelistä syntyy kaunein harmonia ja kaikki syntyy taistelun kautta.  – Herakleitos

Olen alkanut pohtimaan valmentajaparin harmoniaa. Väärin, harmonia ei tarkoita kahta samanlaista, samalla kokemuksella olevaa, saman ikäistä, samalla temperamentilla ja luonteella varustettua tyyppiä ainakaan omasta mielestäni. Pikemminkin juuri päinvastoin.

Harmonia on moniäänistä hetkessä elämistä

Valmentajaparin harmonia näyttäisi syntyvän polyfoniasta. Moniäänisyys on tässä lajissa tärkeää, ehkä se kaikkein tärkein tekijä. Toinen on kontrapunktisuus. Molemmat valmentajat tukevat päämelodiaa, jonka synnyttävät omilla ajatuksillaan ja teoillaan. Molemmilla täytyy olla rohkeutta heittäytyä ja antautua dialogiin, niin ulkoiseen kuin sisäiseenkin. On pystyttävä elämään hetkessä, mikä puolestaan vaatii äärimmäistä aktiivisuutta, vaikka ulkoisesti valmentaja näyttäisi istuvan vain hiljaa.

Molempien vastuulla on käynnistää ja pitää prosessi liikkeessä. Sen huomaa kyllä, kun alkaa tapahtua ja läsnä oleva kohtaaminen saa sijansa. Sopivasti syötellen toiselta toiselle tarpeen mukaan valmentajapari lämmittää tilanteen otolliseksi. On mahdoton sanoa, milloin on millekin oikea hetki. Se pitää aistia. Ei ole haitaksi, jos molemmille on suotu tilanneherkkyyden taju. Aluksi parivalmentaminen vaatii vähän tutustumista ja tunnustelua, ehkäpä yhdessä tehtävää reflektointiakin.

Ennen varsinaista valmennusta käydään useimmiten valmistavia keskusteluja ja luodaan eräänlaista ajolistaa tulevaan valmennusrupeamaan, koskaan ei voi tietää kuitenkaan mihin asiat lopulta johtavat. Sanotaan, että on luotettava prosessiin ja siinä on oma viisautensa, mutta tietämättä mistä prosessissa on kyse, ei tiedä myöskään mihin siinä pitäisi luottaa. Tällaisessa tilanteessa kokeneemman valmentajan kyky nähdä tilanne auttaa kokemattomampaa ja syntyy yhteinen luottamus siihen prosessiin. Yhdessä valmentaminen on myös aina yhdessä oppimisen mahdollisuus.

Ei liene mikään salaisuus, että valmentamaan oppii vain valmentamalla ja parivalmentamaan vain parivalmentamalla.

Ole oma itsesi

Kuinka sitten virittäytyä ja onnistua pääsemään samalle taajuudelle parinsa kanssa? Uskallan väittää, että parasta on olla vain oma itsensä. Jos yrittää jotain muuta, niin valmentajapari ja valmennettavat aistivat sen tuota pikaa. Eli jokainen voi olla juuri sellainen persoona kuin on, mutta luonnollisesti toisia kunnioittaen ja kuunnellen.

Liikkeelle kannattaa lähteä melko nöyrin mielin. Pelkkä yhdessä olo on vain yhdessäoloa eikä välttämättä luo harmoniaa. Sen sijaan yhdessä koettu pienempi tai suurempi kriisi pudottaa naamiot viimeistään ja alkaa suoran puheen vaihe, kuten hyvään dialogiin kuuluu, toki toista kunnioittaen ja arvostaen. Molempien on tahdottava parasta ja se syntyy yhdessä koettuna ja koeteltuna.

Uskon, että vasta sen jälkeen voidaan alkaa puhua jonkinlaisesta resonanssista, kun tämä myrskyvaihe on kohdattu, koska se paljastaa aina todellisen luonteen eli karaktäärin. Kun sielun sipulia kuoritaan, paljastuu lopulta se oikea ydin, josta timantit hiotaan.

Tästä lähtee uudelleen alkuun yhteinen innostus ja ihmettely, kuinka luoda prosessista paras mahdollinen valmentajaparin ja valmennettavien kanssa. Molemmat ovat osa luotua ilmapiiriä ja sitä turvallisuutta, mikä mahdollistaa vapautuneen yhdessäolon valmennuksessa.

Mistä sen sitten tietää syntyykö parien välille valmentajaharmoniaa vai ei? Ei mistään, muuta kuin yhdessä tekemällä ja hetkessä elämällä. Parin harmoniaan vaikuttaa valtavasti yhteinen huumorintaju! On opittava nauramaan myös itselle, kuten erään organisaation huppareihin oli selkäpuolelle painettu ”mukava valkku”.  Täyttä eteen!

Kirjoittaja Juha Wirekoski, Senior Team Coach, Tiimiakatemia Global Oy