Meidän tiimiimme tuli viime syksynä uusi termi – jysähdysoppiminen. Jysähdysoppiminen on äkillistä, nopeaa oppimista. Tämä termi muodostui viime syksynä, kun törmäsimme Tatun kanssa hirveen.

Tässä tapahtumassa hirvi menehtyi. Volvo romuttui ja lähti lunastukseen. Kotimatkalla reflektoimme tapahtumaa Tatun kanssa. Opimme kolme asiaa: 1) Volvo on turvallinen auto; 2) LähiTapiola on hyvä vakuutusyhtiö; 3) Pidä aina ulkovaatteet mukana. Tämä tapahtuma aiheutti siis välittömiä oppimiskokemuksia meissä. Tatu hankki omaksi autokseen Volvon. Minä sain viikon kuluttua vastaavan auton. Elämäturvayhtiötä en vaihda ikinä mihinkään muuhun vakuutusyhtiöön. Lämpimät vaatteet olivat onneksi mukana ja minulle tarpeen. Tästä lähtien pidän huolta, että myös kanssamatkustajilla ne ovat aina mukana.

 

Tapahtuman jälkeen jäin pohtimaan, millaista on jysähdysoppiminen?

Päädyin siihen, että jysähdysoppimisessa on #tiimioppimisen alku. Jokaisella #:n viivalla on oma merkityksensä. Ensimmäinen /-merkki on merkki jysähdyksestä. Se on tapahtuma tai muu ärsyke, jossa tajuntaamme tulee oivallus oppimisen tarpeesta. Meille syntyy tahto ja motivaatio oppia. Oppimisprosessi on käynnistynyt. Tämä tunnistamisen ja motivoitumisen prosessi on tärkeä osa tiimioppimista.

Toinen //-merkki kuvaa tiimiä ja oppimisen jakamista toisen kanssa. Hirvikolarin jälkeen Tatun kanssa reflektoimme kokemaamme. Oma kokemuksemme saa peilin ja puhumalla ääneen ajatuksiamme, ajattelumme kirkastuu. Tiimi toimii oppimisen tarpeemme peilinä. Kun sanomme oppimisen tarpeemme ääneen, meille syntyy myös paine oppia. Tiimimme kannustaa meitä siinä. Löydämme oikean tien tiimin avulla.

Ensimmäinen poikittaisviiva kuvaa tahtoamme kokeilla. Tehdä pienin mahdollinen muutos omassa toiminnassamme. Paras mahdollinen muutos on sellainen, joka ei maksa mitään, jonka toi tehdä heti ja hyödyttää meidän omaa asiakastamme. Kokeilun perusteella meidän tulee pohtia muutoksemme suuntaa. Tärkeää on aloittaa kokeilu heti päätöksen jälkeen ja jatkaa kokeilujen tekemistä.

Tästä syntyy neljäs tiimioppimisen elementti eli tahto muuttaa omaa toimintaansa pysyvästi. Oman toiminnan muuttaminen pysyvästi vaatii rohkeutta ja sitkeyttä, sillä helposti itse ja toimintaympäristö ohjaavat takaisin vanhaan totuttuun tapaan. Muutoksen tekemistä tukevat pystymerkit tiimi ja oma havaittu oppimistarve, eli jysähdys.

#tiimioppiminen kostuu jysähdyksestä, tiimistä, kokeilusta ja tahdosta pysyvään muutokseen. Näiden neljän tiimioppimisen elementin avulla me oikeasti pystymme muuttamaan omia mielenmallejamme. Mielenmallien ja oman toiminnan muuttaminen vaatii sitkeyttä ja tiimin tukea.

Mihin #tiimioppimista sitten tarvitaan? Omaan ja työyhteisöjen kehittymiseen. Oppiminen on huomattavasti tehokkaampaa ja muutokset pysyvämpiä, kun ympärillä oleva tiimi tukee muutosta. Työyhteisön muutoksessa vuorovaikutus on avaintekijä. Silloin työyhteisö muuttuu yhdessä. Yksilöiden merkityksellisyys nousee kukoistukseen, kun pääsee vaikuttamaan työyhteisöön ja kehittyy itse yksilönä.

Teksti Heikki Toivanen, toimitusjohtaja ja tiimivalmentaja, TkT.

Tiimiakatemia Global

 Tutustu valmennuksiimme ja ilmoittaudu mukaan

Tutustu valmennuksiimme ja ilmoittaudu mukaan

Tutustu valmennuksiimme ja ilmoittaudu mukaan

Lue lisää
Tiimivalmentaminen tutuksi: ilmoittaudu maksuttomalle verkkokurssille!

Tiimivalmentaminen tutuksi: ilmoittaudu maksuttomalle verkkokurssille!

Ilmoittaudu maksuttomalle verkkokurssille!

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme

Blogit

Lue lisää samasta aiheesta

Tiimivalmentajan neljä keskeistä taitoa
Tiimivalmentajan neljä keskeistä taitoa

Meidän tiimiimme tuli viime syksynä uusi termi – jysähdysoppiminen. Jysähdysoppiminen…

Aktiivisen oppimisen käynnistäminen – ”Mikä on kun ei voi vain olla hiljaa”
Aktiivisen oppimisen käynnistäminen – ”Mikä on kun ei voi vain olla hiljaa”

Meidän tiimiimme tuli viime syksynä uusi termi – jysähdysoppiminen. Jysähdysoppiminen…

Uudistumiskyvykkään kulttuurin rakentaminen tiimivalmentajien avulla – Case Keskinäinen vakuutusyhtiö Turva
Uudistumiskyvykkään kulttuurin rakentaminen tiimivalmentajien avulla – Case Keskinäinen vakuutusyhtiö Turva

Meidän tiimiimme tuli viime syksynä uusi termi – jysähdysoppiminen. Jysähdysoppiminen…

Jaettua johtajuutta tiimirakenteen avulla – Case Ylöjärven lukio
Jaettua johtajuutta tiimirakenteen avulla – Case Ylöjärven lukio

Meidän tiimiimme tuli viime syksynä uusi termi – jysähdysoppiminen. Jysähdysoppiminen…

Osaamista tiimioppimalla – Oppimisen mahdollistaminen tiimioppimisen menetelmin YTO-opinnoissa
Osaamista tiimioppimalla – Oppimisen mahdollistaminen tiimioppimisen menetelmin YTO-opinnoissa

Meidän tiimiimme tuli viime syksynä uusi termi – jysähdysoppiminen. Jysähdysoppiminen…

Tiimimestari® -valmennus muutti ajatteluani oppimisesta – pysyvästi
Tiimimestari® -valmennus muutti ajatteluani oppimisesta – pysyvästi

Meidän tiimiimme tuli viime syksynä uusi termi – jysähdysoppiminen. Jysähdysoppiminen…