Heikki Toivanen: Oppimissopimus – oman elämän suunnitelma

Konepajainsinööriksi

Olen aina laatinut unelmia oman elämän päämääräksi. Teinipoikana tajusin haluavani Teknilliseen Korkeakouluun Otaniemeen, koska minua kiinnosti johtaminen ja asioiden organisointi. Kun oppimistulokset olivat vähän heikonlaiset, kävin lukion 2. luokan uudestaan. Pisteeni riittivät koneosastolle. Ennen Otaniemeä kuvittelin, että pärjäisin maailmassa hyvin suomen kielellä ja hyvällä matematiikalla.

Minut hämmästytti ruotsalainen osakunta, jossa puhuttiin vain ruotsia. Vaihto-oppilaiden kontaktointi savoksi aiheutti suuria haasteita. Lukihäiriöisenä kielten opiskelu koulun metodein tuotti heikkoja tuloksia – en pystynyt sanomaan juuri sanakaan muilla kielillä. Läksin kesätöihin Ruotsiin Volvon tehtaille ja pieneen valimoon Kanadaan.

Konepaja-insinöörin arki tuli vastaan Neleksen konepajalla. Tajusin, että rakastan ihmisiä ja humaania toimintaympäristöä. Kun englannin kielen kirjallinen taito oli kuulemma myös tarpeen, päätin tehdä diplomityöni englanniksi. Halusin myös ulkomaille. Aloin etsiä diplomi-työpaikkaa liittyen Japaniin ja teollisuustalouteen. Noin 15. kontakti tuotti tuloksen ja sain Tampellan viimeisen diplomityöpaikan Japanin markkinoiden selvittämiseksi. Se oli hieno oppimispaikka.

Kävin Japanissa yhden kuukauden tutkintamatkalla ja tein sinä aikana noin 30 haastattelua. Kun diplomityöni oli valmis, olin valmis työmarkkinoille. Tampella oli menossa valtion haltuun. Suomi oli syöksymässä lamaan. Tammikuussa 1991 Hesarissa työpaikkasivuja oli 10, kesäkuussa 1991 kaksi ja kesän lopussa niitä ei enää ollut yhtään. Noin 50 hakemuksen jälkeen pääsin Kirkkonummelle tai Japaniin Tokioon. Valitsin Tokion.

Olin siellä kolme vuotta ja opin kansainvälisen liiketoiminnan alkeet. Ensimmäisenä päivänä minut lähetettiin kotiin, kun minulla ei ollut silitettyä paitaa ja kiillotetuttuja kenkiä. Pomoni, japanilaisen samurai-suvun jälkeläinen, kutsui minua omaksi pojakseen Suomeen lähtiessäni. Se oli suuri kunnia. Saimme perustettua Savcor Japanin.

Paperikoneita ja tohtoreita

Suomeen palattuani jatkoin samassa yrityksessä. Minusta tuli pienen yrityksen yhden tuotealueen Suomen myyntipäällikkö. Kun yrityksellä oli tiukkaa, palkkani alennettiin kunnes saisin tuloksia. Tajusin haluavani pois, päästä isoon yritykseen. Sain tuotealueeni nousuun Suomessa. Halusin tehdä saman isossa yrityksessä Japanin lailla, mutta Suomessa. Pääsin Valmetiin kasvattamaan uutta liiketoimintaa. Se oli todella mahtavaa aikaa: kehitimme uusia tuotteita ja möimme niitä ympäri maailmaa. Liiketoiminta kasvoi nollasta merkittäväksi. Pääsin vetämään pari vuotta paperikoneiden varaosapalvelua.

Ymmärsin haluavani lisää sivistystä. Pääsin opiskelemaan työn ohessa tohtorin tutkintoa. Tein unelmastani julkisen ja pääsin globaaliksi tuotepäälliköksi. Sain hommattua itselleni vuodeksi kunnon rahoituksen väitöskirjan tekemistä varten. Jäin opintovapaalle. Noin kuukauden kuluttua proffani sanoi, ettei ymmärrä kirjoittamastani englannista mitään ja ehdotti suomen kieltä.

Luin, kirjoitin, keräsin dataa, haastattelin, kirjoitin, luin ja kirjoitin. Kun vuoden lopussa työni oli hyväksytty, tajusin työni virheet ja puutteet. Työ meni läpi. Minulle tarjottiin Valmetista paremmalla tittelillä ja palkalla saman tyyppistä työtä, mistä olin lähtenyt. Oli liian helppo palata vanhaan. Kaduin sitä kahden vuoden päästä kun organisaatio muuttui – titteli, valta sekä merkitys hävisivät. Halusin pois ja pääsin Tiimiakatemiaan.

Törmäys oppimissopimuksen kanssa

Jyväskylän Tiimiakatemiassa sain kaksi tiimiä valmennettavaksi. Olin tiimivalmentaja ja pääsin tiimimestareihin. Siellä törmäsin oppimissopimukseen, joka piti ihan itse tehdä. Sopimus itsensä ja edustamansa organisaation kanssa. Sopimuksessa vastataan viiteen kysymykseen:

1) Missä olen ollut?

2) Missä olen nyt?

3) Mihin haluan päästä?

4) Miten pääsen perille?

5) Mistä tiedän olevani perillä?

Kirjoitin sopimuksen ja tajusin haluavani yrittäjäksi. Tehtailijaksi. Aloin etsiä myytäviä konepajoja ja liikeideaa. Samaan aikaan pitkäaikainen avioliittoni hajosi ja tuhlasin energiani raivopäiseen yrittäjyyden etsimiseen. Luulin osaavani valmentaa tiimejä. Kriisin kautta tajusin keskittyä ydintehtävääni. Uudistin oppimissopimukseni: keskity vähään, niin saat paljon aikaiseksi. Keskityin tiimien valmentamiseen ja oman tehtävän tekemiseen kunnolla.

Aloin saada tuloksia. Tein kirjan kaverijohtajuudesta. Yht’äkkiä minulle tarjottiin Tiimiakatemia Globalin (ex-Partus Oy) vetäjän paikkaa ja osakkuutta. Pääsin aivotehtailijaksi. Menin uudestaan naimisiin. Päivitin oppimissopimuksen kestämään vuoteen 2028. Aloin tekemään puolen vuoden visuaalisia suunnitelmia.

Suomessa asiat pitää saada valmiiksi juhannukseksi ja jouluksi. Aivotehtailijan työ ei ole ollut aina helppoa. Olen kiitollinen kaikista opeista aikaisimmissa tehtävissä. Tärkein oppi on oppia koko ajan. Työni on unelmani ja sillä on merkitys: synnyttämällä rohkeita tiimivalmentajia poistamme maailmasta työttömyyden.

Muutama empiirinen havainto oman unelman toteuttamisessa

Suunnitelma auttaa unelman toteuttamisessa. Tänään kävelin palaverin jälkeen antikvariaattiin. Löysin sieltä Sarasvuon Sisäinen Sankari-kirjan. Vuodelta 1996. Luin sitä puistossa. Osallistuin myös syksyllä 2016 saman sankarin ”Puolita vitutus ja tuplaa tulokset III”-nettikurssiin. Sarasvuo sanoo kirjassa hienosti ja puhuu elävästi kurssilla: ”Ennen pitkää seikkailua piirretään kartta.”

Brian Tracy väittää kirjassaan Eat That Frog, että vain 3 % ihmisillä on kirjoitettu suunnitelma omalle elämälle. Ian Cunnigham kirjassaan The Wisdom of Strategic Learning kuvaa oppimissopimuksen ja osoittaa sen merkityksen myös oppimistuloksien parantamisessa.

Aki Hintsa kuvaa voittamisen anomiassa coren eli oman ihmisyyden merkityksen kolmen kysymyksen kautta: 1) Kuka olen? 2) Mitä haluan? 3) Hallitsenko omaa elämääni? Erityisesti kolmas kysymys tuo uutta näkemystä, kun joku muu tuuppaa hallitsemaan omaa elämäämme. Omien kokemuksien ja kirjallisuuden kautta suosittelen lämpimästi oppimissopimusta.

Tiimi nopeuttaa oppimista ja tekemistä. Kaikkiin merkittäviin tekoihin työelämässä olen tarvinnut tiimin. Japanissa se oli pomoni Suomessa, Japanin samurai suvun jälkeläinen ja minä. Valmetissa sain kaksi kertaa kuulua hyvää tiimiin, jolloin syntyi myös tuloksia. Jyväskylän Tiimiakatemiassa on valkkujen kesken kunnon tiimi. Kummatkin kirjani vaativat tukevan tiimin.

Yrittäjyyden synnyttämisessä minua auttoi Väinönkadun sauna- ja kirjakerho lauantaisin. Sain monta rohkaisua ja oikean suunnan dialogin kautta. Nyt Tiimiakatemia Globalissa meille on syntynyt innostava tiimi, jolloin syntyy myös tuloksia.

Oman elämän oppimissopimus vaatii tekoja. Strategia on verbi. Se vaatii sitkeyttä ja toistoja. Monessa kirjassa korostetaan muutoksen elementteinä mikromuutosta. Kirjassaan The Sprit of Kaizen Hirschman & Maurer kuvaavat hienosti muutoksen elementit: muutoksen tulee olla niin pieni, ettei se maksa mitään ja hyödyttää asiakasta. Chet Holmet kertoo karate-mestarina ja myynnin guruna toistojen merkityksen kehittymisessä.

Lukeminen luo uusi näkökulmia. Lue. Aina. Olen aina pitänyt kirjoista. Lukihäiriön takia olen hidas lukija, joten pidän äänikirjoista. Lukemiseni on mennyt aalloissa. Välillä luen enemmän, välillä vähemmän. Kun katsoo omaa elämää taaksepäin niin kehittyminen on aina hidastunut, kun ei lue. Lukemisesta saa uusia ajatuksia ja innoitusta elämään.

Me Tiimiakatemia Globalissa haluamme rohkaista sinua tekemään oppimissopimuksen, lukemaan kirjoja, tekemään tekoja ja perustamaan oman lukupiirin.

Kirjoittaja Heikki Toivanen, toimitusjohtaja Tiimiakatemia Global, Tkt, Tiimiakatemia Senior Team Coach

Julkaistu 5/2017